Suolensiirto

Suolensiirroista suurin osa tehdään lapsille. Suomessa niitä on tehty vasta muutama. Suolensiirron syynä on suolen toiminnan pettäminen ja suonensisäisen ravitsemuksen ongelmat. Ohutsuoli saadaan aivokuolleelta luovuttajalta.

Suolensiirrot aloitettiin Suomessa vuonna 2009. Maailmalla niitä on tehty jo pidempään. Suurin osa suolensiirroista tehdään lapsille. Suolensiirtoa harkitaan, kun suolen toiminta on pettänyt ja suonensisäiseen ravitsemukseen liittyy vakavia ongelmia. Yleisimmät suolensiirtoon johtavat sairaudet ovat lyhytsuolioireyhtymä, suolen mobiliteettihäiriöt sekä harvinaiset suolen limakalvosairaudet ja kasvaimet.

Lapsi voi joutua odottamaan suolensiirtoa pitkään, koska luovuttajan on oltava vastaanottajaa kevyempi.

 


musili

syke logo

ray-tukee