Uudet keuhkot muuttivat Riston elämän

Lapsesta saakka vaivannut perinnöllinen aineenvaihduntasairaus vei Riston elinsiirtolistalle joulukuussa 2010. Kolmen kuukauden kuluttua elämä muuttui täysin. Keuhkonsiirron ansiosta Risto pystyi taas suunnittelemaan elämää seuraavaa viikkoa pidemmälle.


Risto web

Ristolla todettiin pian syntymän jälkeen erittäin harvinainen perinnöllinen aineenvaihduntasairaus kystinen fibroosi. Sairaus etenee yleensä hitaasti. Se aiheuttaa keuhkojen limaisuutta ja infektioita sekä haiman vajaatoimintaa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että rasvat eivät imeydy ravinnosta ilman haimaentsyymejä.

Lapsuus sujui normaalisti sairaudesta huolimatta, vaikka sairaalahoidossa kuluikin useasti parin viikon jaksoja. Lapsesta oli toisaalta kiva saada syödä osastolla vapaasti herkkuja ja saada uusi pelikone käsiin. Kesällä 2009 infektioita alkoi olla useammin ja seuraavana vuonna ne vain lisääntyivät. Risto oli kerrallaan pari viikkoa sairaalassa ja pari kotona. Lääkäri alkoi valmistella Ristoa ajatukseen keuhkonsiirrosta. Tarvittavien muiden leikkausten jälkeen joulukuussa Risto laitettiin keuhkonsiirtolistalle.


"Alkuun odottaminen tuntui jännälle ja säpsähdin jokaista puhelinsoittoa. Uudenvuodenaattona, kun normaalisti nuori poikamies olisi juhlimassa ja kattelemassa naisia, niin minä olin kotona koiran kanssa ja menin nukkumaan kymmenen jälkeen."


Muuten elämä jatkui samaan tapaan kuin siihen asti. Risto pyrki pitämään itsensä mahdollisimman hyvässä fyysisessä kunnossa siirtoa odotellessa. Koiran kanssa lenkillä mummot ja papat menivät ohi, mutta Risto ei antanut periksi, vaan jatkoi lenkkiä.

Maaliskuussa 2011 Riston puhelin soi. Sopivat keuhkot olivat löytyneet.

Leikkaus onnistui ja jo reilun viikon kuluttua Risto polki osaston kuntopyörällä 10 kilometrin matkan, tosin ilman vastusta. Puolitoista vuotta siirron jälkeen hän pystyi palaamaan töihin, tai olisi pystynyt palaamaan aiemminkin, jos töitä olisi löytynyt.

Nyt elämä sujuu normaalista. Paitsi, että elinsiirron myötä Ristosta tuli kilpaurheilija. Vuodesta 2013 hän on kiertänyt maailmaa elinsiirron saaneiden urheilukisoissa. Keuhkonsiirron saanut saa liikkua normaalista ja kuntoilu ja hengästyminen ovat vain hyvästä.


"Keuhkonsiirto muutti elämän totaalisesti. Pystyn taas urheilemaan niin paljon kuin haluan. Voin suunnitella elämääni pidemmälle kuin seuraavaan viikkoon ja ennen kaikkea pystyin perustamaan perheen."


Marjolla on uusi sydän

Marjolla on uusi sydän

Tavallinen flunssa vei Marjon pariksi kuukaudeksi sairaalaan. Ainoa hoitokeino sydänläpän tulehdukseen oli sydämensiirto. Marjo ajattelee, että elämä vanhan sydämen kanssa olisi tylsempää, ainakaan hän ei olisi urheilija.

Lue lisää

Uusi munuainen on mahdollisuus

Uusi munuainen on mahdollisuus

Tuisku-Tuulia odotti uutta munuaista kaksi vuotta. Nyt hän osaa arvostaa normaalia elämää. Elinsiirto on tuonut eteen uusia mahdollisuuksia.

Lue lisää

Veera odottaa munuaista

Veera odottaa munuaista

Veera tietää, että uuden munuaisen löytyminen kestää kauan. Mutta kuinka kauan, sitä ei kukaan tiedä. Odottaminen on pitkäveteistä. Koko odotusajan Veeran pitää tehdä dialyysiä joka yö yökoneella.

Lue lisää

Paavo odottaa taas uutta munuaista

Paavo odottaa taas uutta munuaista

Paavo odottaa toistamiseen pääsyä munuaisensiirtoon. Ensimmäinen siirtomunuainen toimi lähes kymmenen vuotta. Elämää ylläpitävä dialyysihoito on taas ainut vaihtoehto. Odottaminen on kestänyt jo neljättä vuotta.

Lue lisää

Uudet keuhkot muuttivat Riston elämän

Uudet keuhkot muuttivat Riston elämän

Lapsesta saakka vaivannut perinnöllinen sairaus vei Riston elinsiirtolistalle joulukuussa 2010. Kolmen kuukauden kuluttua elämä muuttui täysin. Keuhkonsiirron ansiosta Risto pystyi taas suunnittelemaan elämää seuraavaa viikkoa pidemmälle ja perustamaan perheen.

Lue lisää

Erno odottaa munuaista

Erno odottaa munuaista

Erno on odottanut kolme vuotta uutta munuaista. Takana on väärä hälytys ja tukku vaikeuksia. Odottaminen jatkuu edelleen. Välillä se tuntuu raskaalta, mutta perhe ja ystävät ovat kannatelleet eteenpäin.

Lue lisää

Jukka sai munuaisen puolisoltaan

Jukka sai munuaisen puolisoltaan

Arki helpottui, kun Jukka sai puolisoltaan Miialta munuaisen. Leikkauspäivä oli Sibeliuksen syntymäpäivä, ja siitä munuainenkin sai nimekseen Sibelius. Nyt pariskunta aikoo toteuttaa yhteiset haaveensa.

Lue lisää

Tero sai uuden sydämen

Tero sai uuden sydämen

Tero odotti uutta sydäntä apupumpun varassa kuusi kuukautta. Se kulki mukana joka hetki. Sydämensiirto teki hänestä vahvemman ja lähensi myös perheen välejä.

Lue lisää

musili

syke logo

STM_tukee_Veikkauksen_tuotoilla web