Ajankohtaista

27.9.2017 15.02

Elinsiirtoviikko alkaa 9.10.

Euroopan elinsiirtopäivä on 14.10. lauantaina. Odota-kampanjassa kerrotaan, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu.

Euroopan elinsiirtopäivää vietetään Suomessa lauantaina 14.10. Suomessa elinsiirtoa odottaa noin 450 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. On tärkeää, että jokainen ilmaisee oman elinluovutustahtonsa. Vaikka jokainen on luovuttaja, jos ei ole sitä elinaikanaan vastustanut, tahto pyritään selvittämään. Läheiset eivät välttämättä osaa vastata kysymykseen, minkä vuosi elinluovutuskortti on edelleen hyvä tapa kertoa oma tahtonsa.

Uusi Odota-kampanja käynnistyy maanantaina 9.10. Kampanjassa tuodaan esiin, miltä elinsiirron odottaminen tuntuu. Kampanjaan kuuluu ilmiövideo ja viisi tarinavideota sekä kampanjasivu www.odota.fi.

Kampanja pyörii pääosin sosiaalisessa mediassa ja sen toivotaan tavoittavan erityisesti alle 35-vuotiaita, mutta se sopii hyvin kaikille. Marraskuussa luvassa on mainoskampanja Ylen kanavilla.

Lisätietoa elinluovutuksista, elinsiirroista ja kampanjasta www.elinluovutuskortti.fi.

 


Palaa otsikoihin



musili

syke logo

STM_tukee_Veikkauksen_tuotoilla web